Korona-ajan matkailua

Mikko Mäkelä

Vuosi 2021 oli hankalinta aikaa matkustaa ulkomaille ihailemaan renessanssipalatseja ja pronssikautisia kivimonumentteja. Onneksi niitä nähdäkseen ei tarvitse mennä Italiaan tai Kreikkaan, vaan voi pysytellä kotimaan kamaralla. Tässä kohtaa lukijassa saattaa herätä epäilys ”mutta eihän Suomessa ole sellaisia”. Kyllä on, kuten tulemme näkemään. Tämän kirjoitelman tarkoitus on olla kevyt matkakertomus, ei perusteellinen kuvaus vierailluista paikoista. Monet kohteisiin ja niiden historiaan liittyvät tiedot on jätetty pois. Mikäli tätä lukiessa herää kiinnostus tarkempiin yksityiskohtiin, netti tarjoaa niitä runsain määrin.

20.7.2021 kolme sympoottia lähti päivän turistimatkalla. Ensimmäinen kohde oli Turun lähellä Askaisissa sijaitseva Louhisaaren kartanolinna. Se on rakennettu 1600-luvulla ja edustaa myöhäistä renessanssityyliä. Ulkoa hyvin koruton rakennus on sisältä sitäkin loisteliaampi. Se oli aikoinaan Suomen merkittävin yksityisasunto ja suurvalta-ajan barokista saa siellä hyvän käsityksen. Siellä on myös maamme edustavimpiin kuuluvia 1700- ja 1800-lukujen sisätiloja.

Kuva 1. Louhisaaren kartanolinna

Louhisaari on ikään kuin siellä asuneiden Flemingien ja Mannerheimien kotimuseo. Nimenomaan ikään kuin. Huonetilat vaikuttavat kyllä autenttisilta, mutta niiden kalustus on enimmäkseen koottu yhdistelemällä Kansallismuseon kokoelmissa olevia esineitä, joilla ei ole mitään yhteyttä kartanoon. Vain ani harvat esillä olevista tavaroista ovat olleet Louhisaaressa aikana ennen kuin siitä tuli museo. Jos tätä ei tiedä, olisi helppo uskoa, että sisustus on tismalleen samanlainen kuin 200 vuotta sitten.

Paria huonetta lukuun ottamatta kartanossa saa kuljeskella vapaasti. ”Aidon” kodin tunnelmaa vahvistaa se, että monet pikkuesineet on jätetty suorastaan huolimattomasti yleisön ulottuville. Täällä vallitsee luja usko ”älä koske” –kylttien voimaan. Valaistus on luonnonvaloa, eli sisätilat ovat hämäriä. Tästä johtuen ryhmämme onnistui ottamaan vain pari julkaisukelpoista sisäkuvaa. Monen muun museon riesana olevat tavattoman suuret ja tarpeettoman yksityiskohtaiset paikan ja asukkaiden historiaa käsittelevät tekstikyltit eivät häirinneet kokemusta. Ne on häädetty erilleen sivurakennukseen, missä ne täyttävät pari huonetta.

Päärakennuksen yleisölle avoimet tilat käsittävät kolme kerrosta ja ne on tarkoitettu kierrettäväksi ylhäältä alaspäin. Toisen kerroksen porrastasanteella päivystävä opas patistaa menemään ensin ylemmäs, jos kävijä on erehtymäisillään aloittaa keskimmäiseen kerrokseen tutustuminen ennen kuin on käynyt ylempänä. Kolmas kerros edustaa pääasiassa 1600-lukua, toinen 1700- ja 1800-lukuja. Alimmassa on vaatimattomia talous- ja varastohuoneita, joissa esitellään tiluksilta peräisin olevia arkeologisia löytöjä. Reitti tarjoaa selkeän aikajanan linnan historiaan ja havainnollistaa tyylien muutoksia. Huono puoli on, että kun aloittaa loisteliaista suurvalta-ajan juhlasaleista, lopetus keramiikan sirpaleita esittelevien vitriinien ääreen on aika antiklimaattinen. Suosittelen siksi uhmaamaan oppaiden neuvoja ja kiertämään kerrokset alhaalta ylös.

Alamme opiskelijoita kiinnostava yksityiskohta on latinankielinen omistuskirjoitus pääoven yläpuolella. Valitettavasti se olisi puhdistuksen ja korjauksen tarpeessa, sillä sen kirjoitusta on vaikea erottaa.

Kuva 2. Piirtokirjoitus pääoven yläpuolella.

Kartanolinnan kuuluisin tila on kaikkein tunnetuimman Mannerheim-suvun edustajan synnyinhuone. Kyltit ja opasvihkoset tekevät kaikkensa hehkuttaakseen asiaa. Kaiteet estävät kulun sisälle pyhäkköön, joten sitä pääsee ihailemaan vain oviaukoista. Suurmieskultin kannalta on onnekasta, että yksi harvoista Louhisaaren alkuperäiseen kalustukseen kuuluneista huonekaluista on sänky, jossa synnytys perimätiedon mukaan tapahtui. Huoneeseen on sijoitettu vielä varmuuden vuoksi kolme kuvaa Mannerheimista, jotta yhteys marsalkkaan ei menisi vahingossakaan keneltäkään ohi.

Kuvat 3 ja 4. Sänky, jossa Mannerheim syntyi ja 1600-luvun sisustustikkaat synnyinhuoneen etuhuoneessa.

Kartano on kuuluisa myös isosta vanhasta puistostaan. Ajoitus vain oli epäonnisin mahdollinen. Vuoden 2021 kesä oli näet erittäin kuiva, mutta ensimmäinen sade yli kuukauteen alkoi juuri silloin, kun tarkoituksemme oli siirtyä tutustumaan puutarhaan. Sää ei käynyt kauniimmaksi, joten ainoa vaihtoehto oli kiirehtiä autolle ja lähteä kohti seuraavaa kohdetta.

Matkalla olisi ollut Laitilan keskiaikainen kirkko, jonka tornia katselimme lounaspaikkamme ikkunasta. Vasta jälkikäteen googletimme, että siellä olisi ollut nähtävillä yhdet Suomen keskiajan upeimmista seinämaalauksista. Kantapään kautta opittu matkavinkki: katso asiat netistä saman tien, älä vasta jälkeenpäin.

Päivän toinen kohde oli Sammallahdenmäki Raumalla. Vaikka paikka on Unescon maailmanperintöluettelossa, se on monelle tuntematon. Kyseessä ei siis ole turistirysä. Kohde on skandinaavisen pronssikauden laajin ja monipuolisin hauta-alue. Aikakausi on hämäävästi nimetty, sillä sen vaikutuspiiri ulottui myös Suomen ja Viron rannikoille.

Alueen infotaulun kartta on hyvin suurpiirteinen ja siitä johtuen jouduimme kerran harhaan. Emme myöskään olleet täysin varmoja jäikö yksi isompi kohde näkemättä. Muuten vierailu oli miellyttävä. Alue on sopivan kokoinen niin, että siinä riittää katseltavaa, mutta siihen ei ehdi kyllästyä. Muita matkailijoita on vähän, jos ollenkaan. Maasto on kallioista mäntymetsää. Vehreä ympäristö ja rauhallinen tunnelma ovatkin sopivia, koska kyseessähän on hautausmaa.

Sammallahdenmäki koostuu 36 hautaröykkiöstä, joiden koko, muoto ja ikä vaihtelevat. Niitä on usean sadan neliömetrin kokoisesta latomuksesta aina pieniin kivikekoihin. Vanhimmat ovat 3300-vuotiaita, nuorimmat ajanlaskun alusta. Alkujaan luodoille rakennetut röykkiöt ovat nykyään pitkällä sisämaassa. Niiden sijoittelu vaikuttaa sattumanvaraiselta. Koska kohteita ei ole merkitty kylteillä tai vastaavilla, muutaman pienimmän kivikasan kohdalla tuli mietittyä, että katselemmeko muinaismuistoa vai luonnonmuodostelmaa. Suurin osa haudoista oli pyöreähköjä ja muutaman metrin läpimittaisia, mutta niihin oli kaksi poikkeusta.

Kuva 5. Suurin osa röykkiöistä on vaatimattoman kokoisia ja näköisiä.

Alueen kuuluisin monumentti on Kirkonlaattia [sic], neliönmuotoinen, tasainen, vajaan metrin korkuinen rakennelma. Mitoiltaan se on 16 X 19 metriä. Kuvat eivät tee sille oikeutta, sillä omin silmin nähtynä sen kulmien terävyyttä ja kylkien tasaisuutta suorastaan hämmästyy. Huomautettakoon tosin, että se on ennallistettu 1891 suoritettujen kaivausten jälkeen. Sopii siis epäillä vastaako sen särmien viimeistely enemmän arkeologin kuvitelmaa kuin alkuperäistä muotoa. Joka tapauksessa kyseessä on täysin ainutlaatuinen kohde, jolle ei ole vastinetta ainakaan Pohjois-Euroopassa.

Kuva 6. Kirkonlaattia

Toinen kohokohta on Huilun pitkä rainio. Tämä noin 24 X 8 metrin kokoinen ja epämääräisen muotoinen rakennelma on vastakohta Kirkonlaattian säännönmukaisuudelle. Se koostuu kolmesta osasta, nimittäin kahdesta ympyräisestä keosta ja niiden välissä olevasta muurimaisesta keskiosasta. Koska sillä on korkeutta noin puolitoista metriä, siinä on monumentaalisuuden tuntua, jota ei muista röykkiöistä saa. Sen äärellä voi lohduttautua, että kyllä täällä Suomessa sentään jotain osattiin.

Kuva 7. Huilun pitkä raunio. Kuvasta ei välity kohteen suuri koko eikä mahtipontisuus.

Sammallahdenmäen hienoimpana rakennelmana pidetään Kirkonlaattiaa, ainakin jos on uskominen erilaisia matkailublogeja ja infosivuja. Kuitenkin kolmihenkinen raatimme tuli yksimieliseen päätökseen, että Huilun pitkä raunio alueen vaikuttavin kohde.

Paikan luonto, joka on itsessään näkemisen arvoinen, tarjosi vielä ylimääräisen ohjelmanumeron. Alueella näet kasvoi runsaasti mustikoita ja niiden keräämiseen ja syömiseen tuli käytettyä melkein yhtä paljon aikaa kuin hautaröykkiöihin tutustumiseen. Vatsa mustikoita täynnä oli hyvä lähteä kotimatkalle.

Suosittelemme kaikkia harrastamaan kotimaanmatkailua. Vaikka monet nähtävyydet ovat kieltämättä vaatimattomampia kuin välimerelliset vastineensa, ovat ne yhtä kaikki vierailun arvoisia.