Symposionin piirissä Lupercaliaa on juhlittu erinäisin menoin vuodesta 1980 lähtien ja vuosien saatossa se on vakiinnuttanut asemansa Saturnalian, Floralian ja Ludi Romanin rinnalla yhtenä neljästä suuresta vuosittaisesta juhlasta. Lupercalian juuret ulottuvat luonnollisesti hieman kahdeksankymmentälukua syvemmällä historian (hurmeiseen) multaan, vaikkakin on todettava, että nykymuotoisen juhlan menoissa on edelleen havaittavissa yhteyksiä alkuperäisiin rituaaleihin.
Roomalaisten oman tradition mukaan Lupercalian juhlinnan aloitti arkadialainen sankari Euandros, joka saapui Italiaan ennen Troijan sotaa ja perusti Palatiumille Palantion-nimisen asutuskeskuksen. (Samainen Euandros myös muun muassa puhdisti Herakleen tämän tapettua Aventinuksen luolassa asuneen Caecus-jättiläisen, joka oli varastanut Herakleen lähialueella paimentamaa Geryonin karjaa.) Lupercaliaa vietettiin vuosittain 15.2. Lupercuksen eli sudenkarkottajan (eli Faunuksen) kunniaksi. Juhlamenoista vastanneet luperci-papit tulivat kahdesta suvusta ja muodostivat kaksi ryhmää, Fabiani ja Quinctiales. Menojen aikana luperci-papit uhrasivat vuohen Palatiumin rinteessä sijainneessa Lupercal-luolassa (samainen luola, jossa susi imetti Romulusta ja Remusta) ja leikkasivat sen taljan suikaleiksi. Tämän jälkeen lupercit säntäsivät ympäri Palatiumia vain lannevaate peittonaan lämäytellen paikalle tulleita naisia edellä mainituilla nahkasuikaleilla. Rituaalin tarkoitus oli sekä lisätä naisten ja kotieläineten hedelmällisyyttä että suojella karjaa pedoilta.
Lupercaliaa pidettiin pitkään pakanallisuudestaan huolimatta harmittomana juhlana vielä kristinuskon virallistamisen jälkeenkin ja se sai jatkua patriisien suojeluksessa pitkälle 400-luvulle jKr. Viidennen vuosisadan kuluessa rituaalin suosiosta huolimatta - tai siitä johtuen - juhlallisuudet kuitenkin alkoivat aiheuttaa enenevissä määrin närää kirkon johtoportaassa. Lopulta Rooman piispa Gelasius julisti Lupercalian taikauskoksi ja epäjumalanpalvonnaksi ja juhlaan osallistuvat huonoiksi kristityiksi. Viimeisen kerran varsinaista Lupercaliaa lienee juhlittu Roomassa vuonna 494, joskin Gelasius siirsi osan juhlan sisällöstä helmikuun toiselle päivälle, jolloin juhlitaan Marian puhdistautumista synnytyksen jälkeen. Joitain hedelmällisyysriitiin liittyviä viitteitä voitaneen nähdä myös Pyhän Valentinuksen päivän vietossa 14.2.
Kuten mainittua, Symposionin juhlakalenteriin Lupercalia ilmestyi vuonna 1980, mistä lähtien se on ollut erottamaton osa klassikkojen kevätlukukauden ohjelmaa. Symposionin annaalien mukaan alkujaan Lupercaliaa juhlittiin naamiaisten muodossa, mutta vuonna 1999 juhlaan lisättiin rituaalisia ja äänellisiä ulottuvuuksia Lupercus- eli Susipoikakilpailun muodossa. Sitä traditio ei kerro, milloin vitsan viuhuttaminen on palannut osaksi Lupercalian menoja, mutta moni niihin osallistunut voi varmasti todeta, että hedelmällisyys ja karjan hyvinvointi on taattu tunnollisesti ja vaivoja säästämättä. Toivoa siis sopii, että perinne jatkuu elinvoimaisena ja turvattuna vielä pitkään.
Teksti:
Antti Lindgren
Lähteet:
Castrén, 2011: Uusi antiikin historia
Castrén - Pietilä-Castrén, 2000: Antiikin käsikirja
Hänninen - Kahlos - Lehtonen, 2012: Uskonnot antiikin Roomassa
Mustakallio, 2008: Uskonto ja yhteisö antiikin Roomassa
Annales Maximi Minimique. Symposion ry:n ensimmäiset 50 vuotta. (toim. Aho - Nilsson, 2010)
Kuva:
Andrea Camassei: Fiestas lupercales. Museo del Prado. (Wikimedia Commons)